BRACES OFF

Eilen istahdin yhden vaiheen loppumisen kunniaks tutun ja turvallisen hampilääkärin tuoliin kahdeks tunniks. Kaikki ”telaketjut”revittiin irti ja tilalle tuli aluks koko ajan suussa pidettävä (no aina voi vähän ottaa pois..) ylläpito ”lankalevy”, jota aletaan pikkuhiljaa käyttää enää vaan öisin etc, mutta siis RAUDAT ON POIS FOR GOOD!!!

Kaikenlaista on tässä matkan varrella koettu, mutta voin kertoa, että pahinta KAIKESTA oli eilinen ultraäänipuhdistus, jolla jouduttiin hinkkaan niitä muovinjäämiä esim ihan ienrajasta ja vihlo ihan perkeleesti se homma. Se mun hoitaja on ihan superkiva, mutta tota hommaa tehdessä teki niin mieli tehdä vaistomainen refleksi aina kun vihlas ja huitasta kädellä se hoitajan käsi ja kone helvettiin mun suusta.

Mietin siinä tuolissa makoillessani myös koko tätä ”leukaoperaation” aikaa. 2011 kesäkuussa alotettiin purennankorjausprojektin eteenpäinvieminen alaleuan iensiirrolla, jonka jälkeen alaleuka kojeistettiin elokuussa 2011. Kuukausittaiset kiristykset ja tarkastukset jatku läpi syksyn, talven, kevään 2012, abihulinoiden ja ylioppilasjuhlien, jonka jälkeen kesäkuun alussa 2012 myös yläleuka kojeistettiin. Ihan spesiaali tuki on ollut Sampsa, joka muun muassa kuunteli viime talvena mun öisiä kello kolmen ”elämäonpaskaarevinraudatirtinehuijaamuaenpääseleikkaukseenikinä” itkupuheluita ja löysi aina mulle puhelun aikana valoa tunneliin ja järkeä päähän:D
Syksyllä 2012 leuat alko oleen pikkuhiljaa valmiita leikkaukseen, mutta eri erikoislääkäreillä ramppaaminen ja konsultoinnit kesti ja kesti ja lopulta piinallisen odotuksen ja itkupotkuraivarien jälkeen sain leikkausajaks 6.3.2013. Viikko ennen leikkausta kävin vetäseen vielä Pirkanhiihdon huippukunnossani ja sen jälkeen alkokin pitkä ja kivulias sairasloma. Mietin yks päivä, että tais olla kyllä aika vahvat lääkkeet mulla, koska pari ekaa viikkoa en tehnyt oikeasti tyyliin mitään muuta kun maannut sängyssä 24/7. En muutenkaan kattonut koko sairaslomani aikana varmaan yhtäkään leffaa saatika lukenut yhtäkään kirjaa. Wtf mitäköhän mä muuten tein noi kaikki viikot..Vähän hämäränpeitossa osa tapahtumista…(tai siis niistä, mitä ei edes tapahtunut, koska ei tapahtunut mitään…)

Kuuden viikon sairasloman jälkeen olo alko paraneen ja loppukevät 2013 menikin ihan hujauksessa Helsinkiin muuton ja töiden alottamisen takia. Koska leikkauskin oli siirtynyt suunnitellusta, olin aika skeptinen näiden rautojen nopeeseen poislähtemiseen ja ajattelin, että ehkä mun lokakuisilla synttäreillä nää vois olla säkällä pois mutta WADAPP ei kyllä todellakaan haittaa, että sain kojeiden purkutuomiot jo tähän alkukesään!

Mua naurattaa itteänikin tää seuraava, mutta oli myös jollain tapaa vähän haikeeta, kun raudat otettiin pois:D Ne oli tullut niin vahvaks osaks mua ja mun identiteettiä, että kestää hetken totutella tähän uuteen ulkomuotoon, mutta ehkä hetken päästä en haikaile typerien ”oho söin kaks tuntia sitten ja raudoista roikkuu jotain ruokaa” kojeiden perään.
TÄSTÄ ETEENPÄIN HYMYILEN. JA PALJON!!!
Ps. Oon hemmotellut itteäni tällä viikolla oikein olan takaa. Salilla jumittumisen päälle 50minuutin hieronta ja tänään kampaaja sekä ripsien- ja kulmienvärjäys. Toi rautojen poisottokin voidaan tavallaan laskea hemmotteluks, vaikka siitä oli kyllä nautinto kaukana, kun ienrajat paukku rikki ja veri lens! Loppu kuitenkin hyvin, kaikki hyvin. Olen onnellinen.

6VK EFTER OPERATION

Tänään on tasan kuus viikkoa leikkauksesta! Aika kuluu ihan järkyttävän nopeeta. Pikkuhiljaa saan ruveta syömään kovaa ruokaa ja opetteleen pureskelua uudelleen. Ylähuulikin alkaa muistuttaa jo normaalia, vaikka ikenien tunto onkin vielä jossain hakuteillä.

Kävelynkin voi vaihtaa kokeilevaan juoksuaskeleeseen ja ehkä uskaltaudun kuntosalillekin taas pian. Mun personal hampilääkäri tosin totes mun salikyselyihin, että ”älä ny heti mee vetään mitään kahtasataa penkistä, lähtee muuten likka leukas irti!” Juu no en ihan kahtasataa oo menos veteleen. Oliskohan jotkut kilon painot sopivat näin alkuun haha. Postauksen kuvat on otettu aikajärjestyksessä heräämöstä 6.3.2013 eteenpäin näihin päiviin.

Ennen leikkausta pelkäsin eniten kipua ja särkyä ja tietty vähän jänskäsin, että miten ulkonäkö muuttuu leikkauksessa. Kipu ja särky oli oikeastaan ohi yllättävän nopeasti. Olisko ollut jo ekan viikon jälkeen, kun ne itse kipusäryt oli poissa, vaikka turvotus olikin vielä järkky ja olo lievästi sanottuna vetämätön. Suukin aukes tässä vaiheessa ehkä sentin (nyt jo KOLMEN sormen verran ja tänään sain edistyksellisesti banskun mahtuun kokonaisena suuhun!)
Kipua ja särkyä paljon raskaampaa on ollut odottaa hermostojen sunmuiden palautumista. En tajunnut, että puhumista, ilmeitä ja eleitä pitää opetella tavallaan uudelleen. Pari ekaa viikkoa olin niin idarin näkönen, kun yritin puhua ja liikuttaa suuta ”vanhaan” tapaan, mutta nyt onneks alkaa jo ilman miettimistä tai ”käskytystä” suu liikkuun melko normaalisti kun puhuu. Poskipäät ja nenänpieliset, joiden lähelle metallit ja ruuvit kiinnitettiin on vielä turvoksissa. Muuten turvotus alkaa oleen aika hyvin lähtenyt, vaikka vasta kolmen neljän kuukauden päästä leikkauksesta näkeekin sen oikean lopputuloksen ja puhuessani näytänkin kulma vielä vähän botoxtäytteiseltä kasvojenkohotuspotilaalta:D

Leikkauksessa mun hampaat saatiin osuun niin hyvin suorilta yhteen, että oikomishoito on enää lähinnä hienosäätöä. Silti tääkin hienosäätö vie aikansa, joten ehkä kesän lopulla voisin alkaa elätteleen toiveita raudoista eroon pääsemisestä. Ennen rautojen saamista lukion tokalla sanoin kavereille, että kun raudat tulee niin mun elämä on sitten muutamaks vuodeks ohi, musta tulee hylkiö ketä kukaan ei halua, raudat on niin nolot ja OMG en varmaan pussaa ketään vuosiin, mutta niinpä vaan nää raudat tuli äkkiä tavallaan osaks mua.

En oo myöskään tasan mitään jättänyt tekemättä, elämättä tai kokematta näiden rautojen takia ja oon saanut myös muutamat ihailevat ”noi raudat on tosi söpöt” kommentit:D Tottakai on ollut niitä päiviä, kun on vaan yleisesti vituttanut tää koko rautahomma ja muiden täydelliset hammashymyt. Näinä päivinä on tehnyt mieli vetää pihdeillä raudat suusta irti, mutta varsinkin nyt, kun koko homman lopputulos ja maali alkaa häämöttää, niin seison kyllä vahvasti sen takana, että tää kaikki on ollut tän kärsimisen arvosta. 

Saatan välillä ihastella mun uutta raotonta ja melkein oppikirjamaisen täydellistä purentaa peilistä tunteja. Hymyilen jo nyt paljon enemmän suu auki vaikka mulla nää raudat vielä suussa onkin ja hymyilemistäkin täytyy ihan oikeasti OPETELLA uudelleen:D Koko tää hässäkkä leikkauksesta toipumiseen on kuitenkin sujunut mielettömän hyvin, enkä oo vielä kertaakaan katunut leikkausta, vaikka viime syksynä kyseenalaistinkin rankasti tän koko projektin ja ressasin plus itkupotkuraivaroin tästä leikkauksesta useita kertoja viikossa. 

Iso merkitys on ollut myös perheellä ja kavereilla, erityisesti Sampsalla ja Kapalla, jotka on kannustanut mua tässä jutussa ja osannut myötäelää mun kriiseilyjä ja toisaalta ei oo tehnyt mun leikkauksen jälkeisestä oudosta ulkonäöstä mitään erikoista numeroa vaan on kehdannut liikkua mun kaa ihan ihmisten ilmoillakin haha:D On ollut jotenkin tärkeetä, että mua on kohdeltu edelleen sinä samana likkana eli ”minänä”, joka olin ennen leikkausta, eikä vaan keskitytty kauhisteleen kuinka erinäkönen oon. Sitäpaitsi nyt oon jo aika normaalin näkönen, tietty mut kauan tunteneet voi olla sillee et wadap oot jotenkin erinäkönen, mutta tuntemattomat tuskin huomaa mun ulkonäössä hirveästi mitään erikoista ja tututkin ehkä vain positiivista muutosta;) Mä oon ainakin ite ihan innoissani pikkuhiljaa kuoriutuvasta uudesta lookista.

Alkuviikko on vierähtänyt taas opehommissa. Hirveällä boostilla alotetun pääsykoeluku-urakan viimeviikkonen motivaatiotaantuma sai taas näistä työpäivistä uutta puhtia alleen ja tänäänkin luin hikihatussa koematskua läpi. Muuttolaatikoiden täyttäminen on alotettu ja ulkoilua & klapihommiakin oon ehtinyt jo tällä viikolla harrastaan. 
 IHANAA, KUN ON KAIKKEA TEKEMISTÄ. HYVÄSTI ELÄMÄNI KUOLLEIMMAT JA TYLSIMMÄT KUUS VIIKKOA!!!