Juhannus, kesäreissu, ystävät

Kotona jälleen. Viime viikolla olin ensin siskon luona itäsuomessa viettämässä yksveesyndejä ja jäin muutamaksi päiväksi kyläilemään vielä synttäreiden jälkeenkin. Tiistaina palasin Tampereelle, josta torstaina lähdettiin aika extemporee kaveriporukan kanssa köröttelemään kohti Kuopiota ja mökkijuhannusta. Sunnuntaina saavuttiin iltamyöhään takaisin Tampereelle jättimäisen univelan kera ja heti maanantaiaamuna lähdettiin painelemaan tyttöporukalla kohti päivä Tukholmassa risteilyä. Eilen iltapäivästä palasin kotiin ja oon siitä asti vaan nutannut, järjestellyt reissutavaroita paikoilleen ja nauttinut vaan olemisesta:D Uni maistui aika makoisalta eilen… IMG_20140612_185851

IMG_20140618_181947Juhannuksena mökillä pelailtiin mölkkyä, korttia, tikanheittoa, beerpongia ja rentouduttiin saunassa ja paljussa. Tottakai myös järvessä piti uida, koska ei sellanen lämmin lilluminen aja samaa asiaa. Mun iho on kyllä herkistynyt parin viime vuoden aikana tosi paljon ja nytkin sain heti järvivedestä leväihottumaa, ei kiva:/ Nivean rasvat ja kasvovedetkin kuuluu tähän sarjaan, joita ennen oon käyttänyt mutta nykyisin tulee heti ihottumaa, höh. No takaisin mökkiasiaan; herkkuna mulla oli mukana Cocovin uutta appelsiininmakuista raakasuklaata ja ettei ihan läskiks mennyt niin lauantaina otin jo ihan iisisti ja kävin heittään vesisateessa tunnin hikilenkinkin ennen saunomistouhuja. Tosin olo oli silti sunnuntaina kun jyrän alle jääneellä, sillä mökkirytmi oli sitä, että bileet alko puoleltaöin ja loppu siinä aamuysin aikaan viimesten juhlijoiden tipahtaessa ja musiikin sammuessa:D Kyllä mökillä on silti aina mukavaa, vaikka tällä kertaa shortsien ja kesämekkojen sijaan hengailin mökillä villatakissa, lämpöleggareissa ja mökiltä löytyneessä talvitakissa!!!IMG_20140622_03270720140619_230036-001

IMG-20140619-WA000520140620_20490920140621_193856Pidin molempien reissujen ajan kunnon irtiottoa mun perusrutiineista. Mökillä nautin alkoholia ja laivalla herkuttelin buffetissa ja karkkihyllyjen puolella ihan hualella. Ruokailurytmeistäkään on turha sanoa mitään:D Maha meinas kyllä laivapuffetin jälkeen revetä liitoksistaan…:D Hyvä ruoka, parempi mieli, mutta nyt taas todellakin kaipaa jo perusrutiinien pariin ja virkeään oloon, sillä huomas kyllä heti millasen hirveän olotilan sokeriähky tekee sekä henkisesti että fyysisesti. Päätä särkee, maha on ilmapallo ja on tukala ja vetämätön olo.

IMG-20140625-WA0038-001IMG-20140625-WA0036IMG-20140625-WA0022IMG-20140625-WA0023Tukholmassa hengailuun oltiin varustauduttu lenkkareilla ja tehtiinkin pitkä kävely Sergelintorilta vanhaankaupunkiin ja takaisin. Sergelillä sitten shopitettiin ja syötiin lounassalaatit ulkona terassilla istuen. Vielä ennen laivalle paluuta vedettiin nassuun myös frozenyougurtbaarista kootut herkkuannokset. Tukholmassa viipyis mielellään kyllä kauemminkin, siellä visiitit kun tuntuu aina rajoittuvan vaan näihin risteilytouhuihin. Ehkä elokuussa kun kaveri lähtee työharjoitteluun Tukholmaan vois kehitellä jotain vähän syvällisempää tutustumista kaupunkiin;)

20140624_11061920140624_12420420140624_11174920140624_181948Laivalla ei rittänyt kenttää kännyköihin meidän hyttiin asti, joten pari kertaa pidettiin ylemmillä kansilla keskittynyt somehetki, josta hauska kuva todisteena:D Laivalla vietettiin aikaa ihan vaan hengailumielessä ja ensimmäisenä iltana kaikki oli täysin valmiita meneen yöpuulle siinä ysin aikaan Jussiväsymyksen takia ja oikeasti oli melkein vaikeuksia pysyä hereillä siihenkin asti. Toisena iltana vähän tsempattiin ja juoruiltiin yömyöhään peittojen alla, mutta ei meistä kyllä ollut tanssimenoja katselemaan sitten millään:D Yhdessä hengailua ja juoruilua olin reissulta odottanutkin, joten tää sopi mulle paremmin kuin hyvin! Kesällä kaikki reissuilut ja extemporee randomjutut on kyllä just best! Life is goodIMG_20140625_120519IMG-20140625-WA0003

 

IMG-20140625-WA0026-001“Good memories are like charms…Each is special. You collect them, one by one, until one day you look back and discover they make a long, colorful bracelet.”

PicMonkey Collage

 

Easyfit Tampere Koivistonkylä

Postaus toteutettu yhteistyössä Easyfitin kanssa

Sain mahdollisuuden kokeilla Tampereen Koivistonkylän Easyfittiä kahden kuukauden ajan. Reenaan Helsingissä vähän samantyylisessä edullisessa kuntosaliketjussa, joten tein tietysti päässäni koko ajan pientä vertailua näiden laitevarustukseltaan melko samankaltaisten ketjujen välillä. Easyfit veti pointsit kotiin erityisesti siisteydellään ja sillä, että kuntosalin ohella salilta löytyy myös erilaisia ryhmäliikuntatunteja tehotreeneistä bodypumppiin, sisäpyöräilyyn, venyttelyyn ja joogaan.

Easyfitin asiakaspalvelu on auki pääsääntöisesti iltapäivästä iltaan, mutta omalla kulkukortilla salille pääsee reenaamaan joka päivä klo 5-23 välisenä aikana. Tää on mielestäni iso plussa perussalille, sillä ainakaan salin aukioloajat eivät voi olla tekosyy salille ehtimättömyyteen:D Kuukausimaksu on alkaen 29,90e ja sopimuksessa on yhden kuukauden irtisanomisaika. Ei siis tarvitse sitoa itseään yhä enenevissä määrin lisääntyneeseen ja ainakin itseäni ärsyttävään vuoden kestävään pakkosalijäsenyyteen, vaan sopimuksen voi purkaa irtisanomisajalla silloin kun haluaa.IMG_5329

IMG_5315 IMG_5314

Osa Easyfitin ryhmäliikuntatunneista on niin sanottuja virtuaalitunteja, eli tunnin ohjaus tulee salin edessä olevalta isolta videonäytöltä. Virtuaalitunnit mahdollistaa sen, että ohjattuja tunteja on useita päivässä aikaisesta aamusta lähtien. Iltapäivästä alkaen ryhmäliikuntatunnit on kuitenkin ihan perinteisiä livetunteja, eli paikalla on tsempparina ihan fyysinen ryhmäliikuntatunnin ohjaaja.IMG_5306

Aloittelijalle Easyfit tarjoaa ilmaisen kuntosaliohjelman, joka tallennetaan omaan henkilökohtaiseen hyvinvointiavaimeen, joka toimii samalla myös salin kulkukorttina. Useissa kuntosalin laitteissa on paikka tälle kulkukortille ja näin kulloisellakin laitteella tehdyt harjoitustiedot eli toistot ja painomäärät saa helposti tallennettua muistiin omalle kulkukortilleen. Salilla on myös muutama älynäyttö, josta voi kuntosalille mennessään tarkastaa oman päivän kuntosaliohjelmansa rungon eli suunnitellut liikkeet, toistomäärät ja painot.IMG_5304IMG_5303

Naisten pukuhuone on tilava, siisti ja suihkujen lisäks käytössä on myös infrapunasauna! Kuntosalin puolella laitteita löytyy joka lähtöön erimallisista prässeistä lähtien, mutta omaan makuun vapaapainotila on aika pieni ja tankoja, penkkejä sekä taljoja sais olla muutama enemmän. Tosin oon itse käynyt reenailemssa pääsääntöisesti vaan aamupäivisin, jolloin salilla on kyllä aina ollut hyvin tilaaIMG_5309IMG_5308IMG_5311 myös vapaapainoalueella.

Kuntosali on hinta-laatusuhteeltaan hyvä paketti. Monet tykkää salin ohella käydä välillä myös jumppailemassa ja Easyfit onkin hyvä vaihtoehto erityisesti sali+jumppa comboa yhdisteleville. Helppo ”matalankynnyksen” sali, jossa reenailee porukkaa laidasta laitaan. Easyfitillä kuntoilu on myös helppo aloittaa ihan alkutekijöistäänkin hyödyntämällä Easyfitin omien personaltrainereiden palveluita.

Erikoisplussaa multa etenkin tilojen siisteydestä, kulkukortin tarjoamasta laajasta aukioloajasta ja siitä, ettei pukuhuoneeseen tarvitse erillistä lukkoa, vaan kaappien elektronisena lukkona toimii salin kulkukortti/avain. JES!IMG_5322 Pienetkin asiat merkkaa.. 😀