Questbar lempparimaku

Kiakkohuuma oli meillä veikan ja sen kavereiden toimesta katossa koko viime viikon ja torillelähtöä odotettiin otsa hiessä kädet vapisten jo keskiviikkona, sitten perjantaina ja vielä lauantainakin. Panokset koveni matsi matsilta ja poikien äänentasot sitä mukaan. Niin siis siihen sekuntiin asti kunnes se Kärppien maali sitten tuli ja kisakatsomo hiljeni kun pyhin rukoushuone konsanaan:D Urheilun katkeria hetkiä, mutta olis ollut hauska jälkeenpäin katsoa videolta reaktiot, kun kaikki tuijottaa katkerina eteensä eikä puhu toisilleen sanakaan varmaan varttiin. Lopulta hiljaisuuden rikkoi yksi joka sanaakaan sanomatta lähti ovesta kotiinsa:D

Juu mitäs muuta, viikonloppuna nautin auringosta, kävin joka päivä lenkillä ja tein viimestä kouluhommaa terassilla aurinkotuolissa lekotellen. Alkuviikon oonkin sitten ollut kokonaan töissä, joten ei ole ollut aikaa tulla tänne sen enempää höpöttään. Luonnoksissa kyllä olis pari postausta odottelemassa, mutta kun ei meinaa millään keretä tekeen niitä loppuun asti…

Viikonlopun ruokia: Aamupalana lenkin jälkeen puuro ja raikkariyhdistelmä Aamulehden kera nautittuna. Lounaaks kanaa, riisiä ja salaattia. Välipalaks uus lempparimaku Questbareista: Cookies&Cream. Nousi ehdottomasti top ykköseks tähän mennessä maistamistani mauista, koska tässä oli sitä ”murutuntumaa” vähän kun benjerrysissä on ne kakkupalat:D Iltapalaks herkuttelin valkuaisia ja mansikoita, nam:P Aina kevään tullen mansuhimo iskee, vaikka eihän noi ulkomaalaiset nyt tiätty vedä mitään vertoja suomalaisille kesämansuille…

PhotoGrid_1398790577447
IMG_20140426_204040

Maanantaina kun sain soiton töihin niin aikataulutin nopean aamuhumppailun ohjelmaan. Ja hiki lensi, kuten kuvasta näkyy… Töiden jälkeen painelin vielä vähän salillekin heilumaan lisää.  Kollaasin vikaksi kuvaksi sopis luonnollisesti ”täs mä salin jälkeen….” mutta joo totuus on vähän eri kuin toi kuva, uitettu koira olis meinaan osuvampi kuvaus tohon väliin:D

HYVÄÄ WAPPUA! Pitäkää päät kylmänä, ettei tuu turhia haavereita:)

PhotoGrid_1398790716678(1)

FODMAP-ruokavalio

Kun talvella pääsin vihdoin vatsaongelmieni kanssa siihen pisteeseen, että sain diagnoosiksi ärtyneen suolen oireyhtymän (laktoosi-intoleranssin, keliakian, sappikivien yms epäilemisen jälkeen) on FODMAP-ruokavalioon tutustuminen ja noudattaminen tullut osaksi mun arkea.

Ärtyneen suolen oireyhtymästä löytyy lisätietoa esim. täältä , mutta pääpiirteissään vaivat ja ruokavalio ovat lähellä keliakiaa ja gluteenitonta ruokavaliota. FODMAP-ruokavaliota käytetään ärtyneen suolen oireyhtymän hoidossa ja sen perusajatukseen kuuluu, että vältetään ns. FODMAP-hiilihydraatteja. Oireet aiheutuvat kaikille kuitenkin yksilöllisesti ja se mitä toinen ärtyneestä oireyhtymästä kärsivä voi syödä, ei välttämättä sovi toiselle. FODMAP-hiilihydraatteja ja niiden lähteitä ovat esimerkiksi:

  • Laktoosi laktoosi-intolerantikoilla
    – maitotuotteet (itse pystyn käyttämään ihan tavallisia maitotuotteita, en siis tarvitse laktoosittomia tuotteita)
  • Ksylitoli, sorbitoli, laktitoli, maltitoli, mannitoli ja isomalti
    – Luumu ja muut kivelliset hedelmät, omena, sienet, purukumit, pastillit, monet kevyt- tai diabeetikon ”sokton” tuotteet (Pahimpia vaivojen aiheuttajia itselle viljojen lisäksi ovat juuri sorbitoli, maltitoli ja mannitoli, joita löytyy monista makeisista ja erityisesti protskupatukoista. Xylitoli tai kyseisiä makeutusaineita sisältävät pastillit eivät pieninä määrinä aiheuta itselleni oireita. Kasviksista ja hedelmistä pystyn myös syömään kaikkia.)
  • Frukto-oligosakkaridi (FOS), galakto-ologisakkaridi (GOS), raffinoosi, inuliini
    – Vehnä, ruis, ohra, palkokasvit, sipulit, kaalikasvit, jotkin hedelmät (esim. vesimeloni, persikka), jogurtit joihin on lisätty kuitua (Noudatan itse tällä hetkellä gluteenitonta ruokavaliota ja olen jättänyt kaikki oireita aiheuttaneet viljat pois ruokavaliosta. Kaura, riisi ja peruna toimivat pääasiallisina hiilihydraatinlähteinäni.)

Vaikka osa mun ruokavalioni valinnoista perustuukin puhtaasti siihen, että ne ovat terveellisiä, on suurin syy tiukkaan ruokavaliooni tällähetkellä kyllä täysin ärtyneen suolen oireyhtymä. Välillä ärsyttää perustella ruokavaliotaan tietämättömille yhä uudestaan, sillä monet luulevat, etten syö jotain tiettyä vain voidakseni nyrpistää nokkaani ja ollakseni jotenkin ”parempi” terveyshifistelijä. Vaikka keliakia on sairaus ja ärtynyt suoli vain ”toiminnallinen vaiva”, olisi välillä niin paljon helpompaa voida vain sanoa olevansa keliaakikko ja noudattavansa siksi gluteenitonta ruokavaliota. Monet eivät ymmärrä, että ärtynyt suoli voi olla oikeasti aika inhottava vaiva. Esimerkkinä asiaan perehtymättömän kommentti viikonloppuna, kun sanoin etten voi syödä katkarapuleipää, jossa pohjana oli ei-gluteeniton leipä. ”Kaissääny voit sitä syödä, ei meitä haittaa jos sua vähän pierettää, ei saa olla niin tiukka ja nipo noissa ruoissa…”

Juu. Ei ole meinaan välillä ihan pienestä turvottelusta kyse. Alla kuva, jossa mahani on normaalitilassa ja toinen kuva on syksyltä, kun en tiennyt vielä oireiden kaikkia aiheuttajia, enkä osannut välttää kyseisiä FODMAP-hiilihydraatteja sisältäviä tuotteita. Kuvassa minä muutama tunti maltitolia ja sorbitolia sisältäneen proteiinipatukan syömisen jälkeen. Maha kivikova kuin potkupallo, järkyttävä möyrinä, kipu ja näytän siltä että olen raskaana. Ei paljon naurattanut, kun kuvanottohetkellä olin lähdössä ystävien kanssa illanviettoon ja housut ei meinannut mennä kiinni… Ja tässä ei ollut kyse mistään överisyömisistä, herkutteluista tai mahan tahallisesta pullistamisesta joista yleensä tulee tollanen maha, vaan satuin vaan syömään välipalaks huonon protskupatukan:D

PhotoGrid_1398251769675

Halusin kirjoituksella kai vaan avata sitä, että tietyn ruokavalion noudattaminen ei aina ole mitään terveyshifistelyä tai nirppanokkamaisuutta, vaan esimerkiksi sairaudenhoitoa. Kyllä mun tekee välillä kovastikin mieli esimerkiksi tuoretta lämmintä ruisleipää tai sitä kaupan parasta ja maukkainta protskupatukkaa, mutta en niitä poikkeustapauksia lukuunottamatta halua syödä, kun tuloksena on kipeä maha. Tästä syystä ärsyttääkin, jos ruokavalinnoista tehdään ”suuri numero” ja kailotetaan suureen ääneen, kuinka en syö jotain, kun se on varmaan niin epäterveellistä ja oon niin wnb fitness jne. Tekis mieli välillä sanoa, että sää voitki sitten varmaan mun puolesta käpristellä mahavaivojen ja järkyttävän raskausturvotuksen kanssa loppuillan….:D Ja kyllä mää välillä syön myös noita oireita aiheuttavia tuotteita jos mieli tekee, mutta nyt ainakin tiedän mistä kipu ja turvotus johtuvat. Ja vaikka en oireita aiheuttavia tuotteita juuri söisikään, turpoaa mun maha helpon ärtyisyytensä vuoksi iltaa kohti eniveis, mutta ei lähellekään sillä tavalla kuin FODMAP-hiilihydraattien jälkeen.

Täältä  löytyy muuten hyvä lista siitä, mitä ruoka-aineita kannattaa ruveta välttelemään, jos oireita itsellä huomaa ja mitä taas voi syödä. Käytän myös joka aamu itselle hyväksi havaittuja pellavansiemeniä puuron seassa tai valmistan niistä erikseen suoliston toimintaa tasapainoittavaa pellavalimaa.

2.  SAA NAUTTIA
Kasvikset:
MUISTA!  Keitetyt vihannekset voivat olla vatsaystävällisempiä.

  • peruna
  • riisi
  • nauris
  • lanttu
  • sinimailanen
  • bambunversot
  • pavunidut
  • paprika
  • paksoi
  • porkkana
  • tomaatti
  • kirsikkatomaatti
  • ruohosipuli
  • kevätsipulin vihreä osa
  • kurkku
  • munakoiso
  • endiivi
  • inkivääri
  • vihreät pavut
  • lehtikaali
  • vihersalaatti
  • oliivit
  • palsternakka
  • suolakurkku (ilman sokeria)
  • merilevä
  • pinaatti
  • mangoldi
  • kesäkurpitsa
  • kurpitsa
  • yrtit

Hedelmät ja marjat:

  • banaani (kypsä)
  • cantaloupemeloni
  • greippi
  • hunajameloni
  • kiiwi
  • sitruuna
  • lime
  • mandariini
  • appelsiini
  • papaija
  • passionhedelmä
  • ananas
  • mansikka
  • mustikka
  • vadelma
  • raparperi
  • karpalo

Viljat:

  • kaura
  • speltti
  • hirssi
  • durra
  • kvinoa
  • (ohra)

Vehnää korvaavia ruoka-aineita:

  • luontaisesti gluteenittomat tuotteet
  • riisipohjaiset tuotteet (riisijauho, riisinuudelit, riisikakut jne.)
  • maissipohjaiset tuotteet

Phuuh..Pieni avautuminen tähän väliin. Olen puhunut ja nyt lähden tuulettumaan ulos 😀