IM ALIVE

…Ainakin jollain tasolla…
Leikkaus onnistui hyvin. Viimeset muistikuvat ennen nukutusta on virolaisen mieslääkärin sanat, joiden aksentti pisti naurattaan viel just ennen nukahtamista ”harrastaako sina jotain kestavyysurheilu? Niin hyvät arvot niin hyvät”. Heräämöstä ekat muistikuvat on, kun hoitaja sano herätys ja luulin, että se on äiti ja kouluaamu ja sopersin jotain, että ”en mä myöhästy kun meen ysiin.” Just. Pääsin kuitenkin todellisuudesta kärryille aika nopeeta ja mut siirrettiin heräämöstä osastolle keskiviikkona jo yhen aikaan iltapäivällä. Keskiviikko meni suurilta osin vaan nukkuessa ja porukat kävi mua illalla osastolla kattomassa, mutta sillonkin nukahdin kesken niiden vierailun.

Torstaina omaks yllätyksekseni pääsin iltapäivällä röntgenkuvien jälkeen kotiin. Iltaa kohden turvotus ja mustelmat, joita olin kyllä osannut odottaa paheni tosi paljon ja viime yö oli yhtä tuskaa, kun nenäonteloista tihkutti verta kurkkuun ja turvotus muuras silmätkin melkein umpeen. Toivottavasti parin päivän päästä turvotus lähtis laskusuuntaan, oon meinaan aika järkyttävän kokonen tällähetkellä…

Huom. alaoikeella tän aamun fiilikset ja hirvein olo ikinä.

 Näillä mennään ja ehkä tää tästä pikkuhiljaa. Tässä esimakua purennasta just ennen leikkausta ja heti leikkauksen jälkeen:

Kukkalähetti toi tänään ruusun ja suklaat kotiovelle ja Sampsa kävi sisällä asti mua morjenstamassa ja toi mukanaan kimpun vaaleanpunaisia ruusuja. Ihanat rakkaat miehet!!!<3

Sade

 
Tykkää jutusta