MOVING ON

Ihanaa, että voin käydä salilla aamupäivisin, sillä esimerkiks tänään salille mennessä siellä oli vaan about kaks ihmistä mun lisäks!  Siel koko mestas oli jotenkin sellanen rauhottava tunnelma verrattuna illan väenpaljouteen. Saa rauhassa testailla ja hakee niitä omia liikkeitään ja kun mullekin toi saliharjottelu on käytännössä aika uutta, vaikka kotiharjottelua, eri liikkeitä ja niiden tekniikoita oon kahlannu läpi netissä vaikka millä mitalla jo pidemmän aikaa. Keskityin tänään vaan jalkoihin ja vatsaan ja tein osan liikkeistä jumppasalissa kahvakuulan ja paino”kiekkojen” avulla.

Nuorempana varsinkin koripalloaikoina vihasin reeneissä venyttelyä. Mulla on selässä skolioosi ja olin aina se tyyliin kankein kaikista. Tuntu toivottomalta, et voisin siitä mitenkään muka ikinä venyä paremmaks ja muistan kiukutelleeni vastaankin joskus, et mun kankeuteen ei muka venyttelyt auta tippaakaan:D

Nyt kun oon käynyt jo pidemmän aikaa säännöllisesti kehonhuolto ja venyttelytunneilla, niin voinkin sanoo, että kyllä sitä vaan taipuu nykyään vaikka mihin. En olis itestäni uskonu. (En mä kyllä vieläkään mikään spagetti oo, ehkä normaalin ihmisen venyvyystasolla vaan:D) Nykyään naurattaa myös kaikki ”mun geenien vika, et oon näin kankee” höpöhöpö, koska se on täyttä bullshittiä. Tänäänkin venyttelin reenin lopuks matolla ja muistelin aikoja, jollon mulla ei todellakaan ollut mitään saumaa saada käsillä jalkateristä kii venytysasennossa, tai jos sainkin niin venytys kesti ehkä max kaks sekkaa!

Tänään oli ruokana kanaa ja bataattia. Mä fiilaan tota bataattia himona, mut kaikki muut täs perheessä oli vähän nyrpisteleviä ton suhteen. Lisäks lupauduin kauppalopoks, joten kärryt täytty kaikesta, mitä ite tulee syötyä paljon ja isä toteski taas jotain et ”ethän sää taas ostanu mitään kunnon ruokaa ollenkaan!?” Isä ja mun pikkuveikka on kyllä just sellasia, että salaattia ei mee alas paljoo yhtään ja kaiken pitää olla tuhtia potut ja liha tyylistä ruokaa. Jos isä laittaa ruokaa, niin salaattikulhossa on tyyliin yks vaivanen salaatinlehti, pari kurkkuviipaletta ja ehkä yks tomsu paloteltuna. Kelle sen olis tarkotus riittää kysyn vaan!?
Pikkuveikka harrastaa salibandya ja niillä on rankkoja reenejä useita kertoja viikossa. Mä oon yrittäny pikkuhiljaa saada sitä syömään vähän järkevämmin, kun se syö ihan päin honkia ja kaiken aivan väärin päin. Esimerkkinä et se kärvistelee ennen reenejä ja reenien jälkeen vetää sit himo mätöt myöhään illalla jotain tuhtia ruokaa, kun on aivan puhki reeneistä (kai nyt jos sinne lähteeki jo energiatasot nollassa…) Se ei kuitenkaan oo oikeen ainakaan vielä ollut vastaanottavainen mun neuvoille, vaan tänäänkin kivahti et ”ET OO TIETÄÄKSENI MIKÄÄN MUN YKSITYINEN RAVINTONEUVOJA!” Take it easy bro:) Mielelläni kyllä neuvoisin, mutta tuputtaa en halua..Ja ei sillä, ei muakaan olis vähempää voinut kiinnostaa 15-vuotiaana mitä tai miten mä syön, kunhan vaan ei ollut nälkä!

Sade

 
Tykkää jutusta