21082012

Viime viikon loppupuolella sain jostain inhottavan syysflunssan ja meinasinkin jo jäädä sängynpohjalle perjantaina. Koska mulla oli kuitenkin jo menoa sovittuna viikonlopuksi Helsinkiin, tsemppasin itseni perjantaiaamuna töihin ja töiden jälkeen vielä iltajunaan.
Lauantaina mulla ei ollut kuumetta, mutta olin muuten vaan ihan tukossa ja lihakset jumissa. Kiertelin kauppoja keskustassa ja menin kaverin luokse yökylään Kallioon. Kävästiin Sea Lifes (todellakin kävästiin, koska oltiin ehkä about 15minsaa siel), syötiin ja käveltiin ympäri ämpäri Kallion ja Hakaniemen katuja. Oli ihana ilma! Ilalla syötiin (söin) irtsareita ja katsottiin sattumalta telkasta tullutta hämärää suomalaista elokuvaa Game Over.
Sunnuntaina vietettiin sukulaisen rippijuhlia Kaapelitehtaan Hima&Sali ravintolassa. Söin siellä ihan saaaaaaaaaaaakelin hyvää ruokaa. Voitte kuvitella mun ähkyysasteen jälkiruoan jälkeen, kun jo alkupalat, muun muassa ilmakuivattu kinkku ja melonipalat, salaatti, luomupatonki, pestorullat jne, täytti mun vatsan ihan kokonaan.
Tänään oon ollut superahkera. Heräsin ja tein lounaaks chilipapunakkikeittoa. Innostuin vähän enemmän ja tein jo myös lasagneten jääkaappiin huomista varten. Koska oli hyvä fiilis, leipasin keiton kylkiäisiks porkkanatäysjyväsämpylöitä ja tein krutonkibasilikatomaattirucolakurkkusalaatin. Tossa kuvassa mun ”keitto” näyttää kyllä enemmän joltain pastasekotukselta, koska tosiaan innostuin vähän ton spagetin määrän kanssa ja kaikki keiton neste on tuolla alla. 
Iltapäivällä näin erästä lukiokaveria kahvin merkeissä kaupungilla. Kahvittelun jälkeen kiertelin kaupunkia ristiin rastiin hoitaen kaikenmaailman pieniä asioita. Ginasta löysin pari kivaa luomiväriä ja pirtsakan huulipunan sekä kabukin.
 Töihin mennessä mulla on yleensä joku tosi normi asukokonaisuus eli housut, löllöpaita ja tennarit päällä. Ei näet jaksa panostaa hirveesti vaatteisiin, kun aamulla lähtee töihin, töissä käyttää vaan työvaatteita ja iltamyöhään palaa metsäteitä polkien kotiin. Pitkästä aikaa siis tänään jaksoin vähän panostaa pukeutumiseen uuden kivan farkku/kiiltävätekonahka jakun ja ihanien uusien nillkkureiden muodossa. Asusteena ylioppilaslahjaks saatu Guessin kultakello, joka on roikkunut mun ranteessa kyllä koko kesän about joka päivä. Pure love. Hyvä päivä.

Huomenna työkavereiden kanssa Lintsille! Jea.
Sade

 
Tykkää jutusta