Muilla mailla

Kävästiin frendin kaa viime viikonloppuna Helsingissä ja Tallinnassa. Oon ollu koko kesän aika kii mun kesätyössä (tosin oon välttyny yli viiden päivän työputkilta ja lomaillu niin Juhannuksen Himoksella kun esimerkiks viikon Kouvolassa) MUTTA enemmän kun helmee oli silti startata torstaina kohti Helsinkiä. Kävästiin torstaina Lintsil ja kierreltiin kaupunkia.

 Perjantaina tärkeinä otettiin arskaa laivan kannella ja ehdin saamaan jo ”auringonpistoksen” ennen Tallinnaan saapumista. Olo kuitenki helpottu ja lopulta oli erittäin jees haahuilu päivä Tallinnassa. Illaks Helsinkiin ja hullut reivitanssimiset Summer Heatissa kaksin Kapan kaa. Lauantaina shoppailua, syömistä ja illaks näkeen kavereita. Sunnuntaina piti lähteä takaisin. Vähän haikeutti lähteä ja taas kerran oon enemmän vakuuttunu siitä, että vuoden päästä mun paikka asua ja elää on Helsingissä. Tämä toimikoon lukumotina tulevana talvena ja keväänä pääsykokeiden suhteen. Nyt kuvia. Pus.

Sade

 
Tykkää jutusta